Kirjoitettu 5.1.2021

Digiloikkaa ja kuntavaaliuutisia Joutsasta – PS Lehden järjestopalsta

Kirjoitettu 15.12.2020

Ryhmäpuheenvuoro joulukuu 2020

Talousarvio 2021

Hyvien vuosien jälkeen olemme nyt siirtyneet näihin “nenä pinnalla” talousarvioihin.

Suurin osa meistä ei varmasti vuosi sitten osannut kuvitellakkaan, mitä oli vielä tulossa tänä karmeana vuonna 2020. Koronavirus. Taloudellisesti tilanne on vielä täällä Joutsassa ollut hallinnassa, mutta pahin rytinä on vasta edessä. Korona tuo lisää epävarmuutta kuntatalouden tilanteeseen ja pitää ennakoitavuuden vaikeana. Toki ennustaminen on aina vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.

Näinä aikoina joudumme siis kovasti paiskimaan töitä kuntamme eteen. Mielenkiinnolla ja hieman pelonsekaisin tuntein, seuraamme kuinka paljon päättäjien ja viranhaltijoiden aikaa kuluu erilaisten vastineiden tekemisiin ja hallintokanteluiden käsittelyyn. Lisänä saattaa olla jopa taas rekrytointien aloittaminen, jos väkeä siirtyy muualle päin Suomea töihin.

Väki vähenee kunnassamme, palkkamenot ennemminkin kasvaa. Tähän varmasti vaikuttanee kuntalaisten ikärakenne, mutta asiaa on syytä alkaa tutkiskelemaan, olisiko meillä mahdollisuus pienentää kuntaorganisaatiota.

Jotta saisimme Joutsan pysymään vetovoimaisena,ja houkuttelevana paikkana asua, on pystyttävä pitämään veroprosentti maltillisena, siksi veronkorotukset ei saa olla se helppo tie talousarvion laadinnassa ja talouden tasapainottamisessa. Se on se viimeinen konsti.

Joutsan kuntastrategia on olla hyvinvoiva ja uudistuva maaseutukunta. Hyvinvointiin on panostettu nyt rahallisesti paljon, ja investointiosassa vielä lisää. Investoinnit ovat siis strategian mukaisia, koska näillä pyrimme turvaamaan Joutsalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävien lähipalveluiden saanti täällä kotikunnassa. Strategian seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää talousarvion laadinnassa. Siellä on erittäin tärkeä maininta; Luomme yrittäjille mahdollisuuden menestyä. Toivottavasti emme siis strategian vastaisesti kuule uutisia paikallisten yritysten sivuuttamisesta hankinnoissa, ja pyrimme myös tekemään laskelmia tarpeellisista ja kannattavista ulkoistuksista.

Lopuksi Joutsan Perussuomalaisten valtuustoryhmä kiittää kaikkia viranhaltijoita , lautakuntien puheenjohtajia ja luottamushenkilöitä talousarvion valmisteluprosessista.

Valtuustoryhmämme kannattaa talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksymistä.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Jussi Lehtonen

Kirjoitettu 7.11.2017

Syyskokouksen satoa, paikallisyhdistyksen edustus vuodelle 2018

Hallitus 2018
Puheenjohtaja, Saku Kaistinen
Jäsenet: Jussi Lehtonen, Juhani Rantanen, Petri Salminen, Aarre Talja ja Jukka Trast.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin hallitukseen nimettiin ehdolle Saku Kaistinen, varalla Jussi Lehtonen.
Joutsan piirikokousedustajiksi Keski-Suomen piirikokouksiin (kevät- ja syyskokoukset 2018) valittiin:
Juhani Rantanen, Aarre Talja ja Jukka Trast

Kirjoitettu 11.3.2017

Kunnallisvaalit 2017

Kunnallisvaalit 2017 Lähestyy! Tutustu Joutsan Seudun perussuomalaisten ehdokkaisiin, ja tule tapaamaan meitä tulevissa toritapahtumissa. Seuraa Ilmoittelua Paikallislehdessä, facebookissa ja täällä!

Kirjoitettu 15.11.2013

Eduskuntavaalit 2015

Perussuomalaisten Keski-Suomen ehdokkat

 

https://keski-suomi.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit-2015/

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 2

Tässä on ajankohtainen asia, jonka johdanto erotettu erota ote-työkalulla. (lisää…)